DOM-C1053 - (L00) Väline: Taitto, 26.02.2019–04.04.2019
Kurssin vastuuopettaja: Penni Osipow / muut opettajat: Veli Granö & Johanna Bruun
Taittokurssi oli todella monipuolinen ja mielenkiintoinen. Opin paljon kurssin aikana! Veli piti mielenkiintoisia luentoja valokuvauksen historiasta, ja hän esitteli samalla taitavia valokuvaajia. Pidin hänen luennoistaan, sillä Veli tiesi paljon esiteltävästä aiheesta. Hän opetti myös hyvin kameran ominaisuuksia.
Studiopäivä oli opettavainen. Kun auttoi muita, niin oppi kaikista eniten. Studiossa oli mukavaa työskennellä hyvän ryhmähengen ansiosta, kaikki auttoi toisiaan ja asetteli valoja ja kuva-asetuksia parhaansa mukaan. Kuvien käsittelyvaiheessa olisin kaivannut enemmän apua. Olen vielä aika alkutekijöissä kuvankäsittelyn kanssa, ja siihen ei oikeastaan saanut vinkkejä. Veli olisi voinut näyttää kohta kohdalta kaikille yhteisesti mitä kannattaa säätää ja muokata. Kuvien muokkauspäivä sattui vielä samalle päivälle kun itse editointikuningas Miska oli poissa. Olisi ollut mahtavaa tietää Miskan salat, sillä hän on superhyvä kuvankäsittelijä. Ehkä myöhemmin sitten! 
Kurssin päätehtävä eli taitto (48 sivua) oli mielestäni erittäin hyvä. Vaikka aluksi sivujen lukumäärä tuntui suurelta, taittaessa sivumäärä alkoi tuntumaan hyvältä. Itse haastatteluosuus eli tekstintuotto toi välillä vaikeuksia. Johanna ohjeisti meitä kuinka haastatella, ja millaisia eri tapoja on kirjoittaa haastattelu puhtaaksi. Mutta tekstiä tehdessä tuli ongelmia, sillä en ole kirjoittanut tarinaa yms. sitten pääsykokeiden ja yhden esseen verran lukion jälkeen. Olisin kaivannut lisää ohjeita tekstintuottoon, tai pienen tekstiharjoitustehtävän ennen haastattelutekstiä. 
Kurssin sisältö oli hyvin suunniteltu, nyt ei ollut vapaapäiviä mikä oli minusta hyvä. Olen saanut kurssista paljon enemmän irti, kun on ollut myös maanantait ja perjantait ohjelmaa. Pennille myös iso hatunnosto kurssin hyvästä aikataulusta, sillä se helppotti omaa elämää todella paljon. Oma tekeminen oli paljon järjestelmällisempää, kun pystyi seuraamaan tulostetusta kurssiaikataulusta milloin mikäkin pitää olla valmiina.
Omaa taittoa varten tehty suunnitelma oli hyvä tehdä. Sillä kun se oli tehty, niin oli helpompaa lähteä toteuttamaan taittoa. Ja nyt jälkeenpäin on hauska katsoa, kuinka paljon lopullinen taitto eroaa alkuperäisestä taittosuunitelmasta. 
Kurssin aikana kävimme myös Kosmisessa, mikä on itsenäinen painotalo. Viihdyin vierailulla, sillä sieltä sai inspiraatiota omaan taittoon. Kosmisen jälkeen menimme Kiasmaan katsomaan Iiu Susirajan näyttelyä, mikä oli mielestäni hauska ja valloittava. Viimeisenä kohteena oli Päivälehden museo, jota aluksi kuvittelin tosi tylsäksi. Olin käynyt siellä kerran aikaisemmin, ja silloin mielestäni paikka oli tylsä. Mutta tällä kertaa meitä opasti aivan mahtava mies (kenen nimeä en valitettavasti muista) joka on tutkija. Hän kertoi meille lähestulkoon kaiken Helsingin Sanomien historiasta ja painomenelmistä. Päivä oli hauska ja mukavaa vaihtelua koneella istumiseen ja luennoiden kuuntelemiseen. 

Piti kuvata uudestaan joku olemassa oleva valokuva, halusin matkia kuuluisaa huippumallia Twiggyä.

Alkuperäinen suunnitelma kirjan kannesta
Alkuperäinen suunnitelma kirjan kannesta
Alkuperäinen suunnitelma typografian käytöstä
Alkuperäinen suunnitelma typografian käytöstä
Sivukarttasuunnitelma
Sivukarttasuunnitelma
Esimerkkejä miltä kirja tulisi näyttämään
Esimerkkejä miltä kirja tulisi näyttämään
Esimerkki mitä pysyviä elementtejä on sivuilla
Esimerkki mitä pysyviä elementtejä on sivuilla
Värejä joita ehkä tulisin käyttämään julkaisussa
Värejä joita ehkä tulisin käyttämään julkaisussa
Kurssi alkoi Ajantilalla jossa aiheena oli leikki. Tässä meidän hassuhattutiimi!
Kurssi alkoi Ajantilalla jossa aiheena oli leikki. Tässä meidän hassuhattutiimi!
Stuodiopäivä, Pinja ja Pihla meikkaamassa
Stuodiopäivä, Pinja ja Pihla meikkaamassa
Miska säätämässä valoja
Miska säätämässä valoja
Miska valon takana
Miska valon takana
Studion hieno tarvikeseinä
Studion hieno tarvikeseinä
Milja stailaamassa Miskaa Hemingwayn näköiseksi
Milja stailaamassa Miskaa Hemingwayn näköiseksi
Hemingway vai Miska?
Hemingway vai Miska?
Hauska julkaisu, valtava sanomalehti jonka teksteissä ei ollut mitään järkeä
Hauska julkaisu, valtava sanomalehti jonka teksteissä ei ollut mitään järkeä
Kosminen tila, täällä sai inspiraatiota! (Vanha osoite)
Kosminen tila, täällä sai inspiraatiota! (Vanha osoite)
Todella hieno kansi
Todella hieno kansi
Pinkki rokkaa
Pinkki rokkaa
Hieno layout ja kuvat kauniita
Hieno layout ja kuvat kauniita
Yksi suosikkikanteni
Yksi suosikkikanteni
Iiu Susiraja / 2019
Iiu Susiraja / 2019
Iiu Susiraja / 2019
Iiu Susiraja / 2019
Iiu Susiraja / 2019
Iiu Susiraja / 2019
Akseli Kiasmassa
Akseli Kiasmassa
Luokan kanssa ihastelemassa Shoplifterin näyttelyä Kiasmassa
Luokan kanssa ihastelemassa Shoplifterin näyttelyä Kiasmassa
Päivälehden museo, otteita vanhasta Hesarista

LAHTI!
LAHTI!
Ladontaa, huh mikä homma!
Ladontaa, huh mikä homma!
Steissistä kuva
Steissistä kuva
Back to Top